Alvar Aaltoa ja kotiseutua uusin silmin

Kuvittele tilanne, että sinulle tulee vieras, joka asuu kaukana omasta elinympäristöstäsi. Häntä kiinnostaa mitä näkemisen arvoista lähistöllä on, mahdollisesti hän pyytää kiertoajelua kotiseutusi kulttuurikohteiisiin. Miettiessäsi nopeaa vastausta tähän, saatat mennä lukkoon ja huudahtaa: ”Eihän täällä mitään näytettävää ole!” Oma, tuttu ympäristö on muuttunut huomaamatta itsestäänselvyydeksi.

Monen meistä täytyy astua ulos omasta kotipiiristämme tajutaksemme millaisen kulttuuriperinnön äärellä asumme. Saattaa olla, että täysin ulkopuolinen hehkuttaa meille nähtävyydestä, mitä emme ole osanneet arvostaa tai vain jättäneet sen huomioitta. Voi myös olla, että törmäämme ohjelmaan tai lehtiartikkeliin, mikä pistää meidät uudelleenarvioimaan kotiseutumme vetovoimaa.

Merikaupunki Kotkan Aaltoja

Minulla on ollut kolme veden ympäröimää kotikaupunkia; Kotka, Liverpool ja nykyään Tampere. Ulkomailla asuessani ystäväni nostivat Suomesta esiin kolme tunnettua asiaa: sauna, yötön yö ja Alvar Aalto. Minussa on herännyt uudenlainen kiinnostus syntymäseutua Kotkaa sekä Alvar Aaltoa kohtaan, ehkä eniten siksi, ettei kotiseutu kulttuuriperintöineen ole itsestäänselvyys.

Maagiseen Aaltoon törmää lähes päivittäin. Suomi 100 -juhlavuosi on vain lisännyt informaatiotulvaa. Aalto tuntuu olevan koko kansan omaisuutta ja osa suomalaista identiteettiä.

Kuten niin monista suomalaisista kodeista, myös minun lapsuudenkodistani löytyi Artek- ja Aalto-leimalla varustettuja tuotteita.  Tunnustan avoimesti, etteivät ne merkinneet minulle mitään. Vaikken tunne tuotantoa, aiheena tämä mestari minua kiehtoo, eikä hänen merkitystä modernismin muokkaajana yksinkertaisesti voi sivuttaa.

Ohessa muutamia havainnointeja siitä, missä ja miten näen Aallon kädenjäljen Kotkassa. Taustatietoa etsiessäni minut valtasi tunne, että olen kuin turisti vieraalla maalla; en tiedä asiasta juuri mitään, vaikka paikka on ollut ”takapihalla”!

Kotka on yksi Suomen suurimmista satamakaupungeista ja menneinä aikoina sieltä on moni aloittanut matkansa Amerikkaan. Isompi osa jätti Amerikan väliin, koska työllistyi teollisuuden parissa. Piippuja kaupungista löytyykin useita, mm. paperiteollisuus on ollut yksi alueen merkittävimmistä työllistäjistä. Useiden paikallisten tehtaiden historiaan liittyy Alvar Aalto, eikä vähiten Karhulan puolella sijaitsevaan Sunilaan.

Tehdaspalokunnan piippua komistaa yrityksen auringonlaskua muistuttava logo, joka kertoo sen alkuperäisiin omistajiin lukeutuneen viisi eri yritystä.  Nämä viisi puunjalostusyritystä ostivat sahan vuonna 1928 ja päättivät lopulta rakentaa sulfaattiselluloosatehtaan Pyötisen saareen. Yksi näistä omistajista oli A.Ahlström ja sen johdossa ollut Harry Gullichsen, Alvarin hyvä ystävä.  Tästä ystävyyssuhteesta ja sitä seuranneesta suositteluista on Sunilan arkkitehtooninen historia saanut alkunsa.

 

Raha haisee

Sunila on osa entistä Karhulan kuntaa, josta vuonna 1977 tuli osa Kotkaa. ”Se on raha, joka haisee”, on kotkalaisille tuttu sanonta. Se kertoo Sunilassa sijaitsevan sulfaattiselluloosatehtaan pistävästä hajusta, jota ei voi olla huomaamatta sen kohdalle osuessa.

Aikaisin 30-luvulla Ahlström Oy:n johtaja Gullichsen sai puhuttua yrityskolleegansa palkkaamaan ystävänsä Aallon suunnittelemaan projektia, johon kuului sellutehdas ja sitä ympäröivät insinöörien, toimihenkilöiden sekä työväestön asuinrakennukset asemakaavoineen. Näitä ystäviä yhdisti kiinnostus modernismiin, varsinkin ne, jotka liittyi taiteisiin, arkkitehtuuriin ja yhteiskunnalliseen edistykseen.

Sunilan kaava on Suomen funktionalistisista asemakaavoista varhaisin ja oikeutetusti se kuuluu maamme modernin arkkitehtuurin merkkiteosvalikoimaan.

Sunilan voidaan sanoa olevan ’mestarin itsensä’ käsialaa, vain kaksi 50-lukuista kerrostaloa sekä koulu ovat muiden suunnittelemia. Samantyyppisiä alueita on Suomessa muitakin, eikä vastaavaa löytääkseen tarvitse mennä sen kauemmaksi kuin Kouvolan Inkeroisiin, jonka ovet ovat juuri auenneet yleisölle.

Sunilassa näkee, että Alvar Aalto piti kokonaisvaltaisesta suunnittelusta ja loisti suorituksillaan. Hän oli saanut erinomaista harjoitusta tästä jo 30-luvulla, josta Paimion tuberkuloosiparantola ja Viipurin kaupunginkirjasto ovat kuuluisimpia esimerkkejä.

Kuvat ovat Kantolasta, Sunilan tehtaanjohtajan talosta. Tehtaanjohtajana toimi tuolloin Lauri Kanto, jonka mukaan rakennus on nimetty.  Sen sisääntuloa valaisee iso, nappia muistuttava ulkovalaisin ja seinää koristaa kyltti, jossa on akateemikko Aallon signeeraus.

Rakennusta kaupunki ei halua myydä yksityisasunnoksi, vaan jatkaa sen pitämistä julkisessa käytössä. Jopa design-hotellin perustamista on mietitty, mikä ei olisi hassumpi ajatus. Tuolloin se olisi auki yleisölle, toisin kuin marraskuisen vierailumme aikaan.

Hyvän suunnittelun tuloksena korkealaatuiset materiaalit ovat kestäneet kovan kulutuksen. Iän näkyminen ei haittaa, se kuuluu asiaan. Tehtaan johtajan tiloista löytyy klassista eleganssia ja paljon yksinkertaisia, mutta huomiotaherättäviä yksityiskohtia, kuten kuvan rottinkipunos. Kokonaisuus on hillitty ja se on rakennettu käyttäen paljon luonnonmateriaaleja ja niihin sointuvia värejä.

 

Kaunein teollisuusrakennus

Sunilan sellutehdas sijaitsee meren rannassa, jota se hallitsee massiivisella olemuksellaan. Tehdas käynnistyi vuonna 1938 kahden vuoden rakentamisen jälkeen ja sitä varten rakennettiin Sunila-Karhula rata, joka on Suomen ainoa yksityistä omaisuutta oleva rautatie. Myös maantie ja satama kuuluvat siihen olennaisesti, olihan alueen infrastruktuuri kokonaisvaltainen. Kaikki tarvittava oli käsillä, Sunila alueena rakennettiin palvelemaan tehdasta sekä sen työntekijöitä.

Museovirasto kertoo itse tehtaasta näin: ”Tehtaan julkisivu on osin puhtaaksi muurattua punatiiltä, osin valkeaksi rapattu ja sen teräsbetonirakenteet ovat osittain paljaina. Kaikki tehdasrakennuksiin tehdyt muutokset on sopeutettu Aallon alkuperäiseen arkkitehtuuriin.”

Huomionarvoista ja toisaalta hieman huvittavaakin on, että tehdasta on jossain vaiheessa siteerattu ”kauneimmaksi teollisuusrakennukseksi”. Ehkäpä tehdas on ollut tyyliltään muita aikalaisiaan modernimpi ja yksityiskohdiltaan hiotumpi, sillä arkkitehtooniseen kauneuteen en henkilökohtaisesti tehdasta osaa yhdistää.

 

Rakennusten nimileikkiäkö?

”Asuntoalue sijaitsee metsäisellä rinteellä ja se koostuu rivi- ja kerrostaloista sekä omakotitalojen alueesta, jotka on aseteltu viuhkamaisesti maastoa myötäileväksi”, näin kuvaillaan asuinaluetta Museoviraston selvityksessä. Tämä tyyli tuntuu olleen Aallolle hyvin ominaista. Jos suinkin mahdollista, hän on maastouttanut rakennukset materiaalien, muotokielen sekä sijoittelun osalta istumaan osaksi ympäristöä. Alueen värimaailma toistaa tehdasaluetta; punainen tiili, valkoinen rappaus, ruskeaksi petsattu puu. Asuinrakennuksista pääosa valmistui 1936-39, mutta niiden rakentaminen jatkui sodan jälkeen 1945-47 sekä vuonna 1953.

Kaikki Sunilan asuinrakennukset kantavat nimeä ja osassa niistä on leikitelty synonyymeillä, kuten Mäntylä ja Honkala sekä Kontio ja Karhu. Nimet tuntuvat viittaavan tehtaalla käytettäviin raaka-aineesiin, maastoon, Karhulaan tai tärkeisiin henkilöihin, kuten tehtaanjohtajan tapauksessa. Luonto on näytellyt merkittävää osaa ja inspiraation lähdettä Aallon töissä kautta linjan, niin myös Sunilan rakennusten nimeämisen suhteen.

 

Modernien ajatusten tulos

Rakennusten ulkonäkö ei varsinaisesti kerro mihin sosiaaliluokkaan siinä asuvat henkilöt ovat kuuluneet, asunnon koko ja sijainti taas kertovat tästä sitäkin enemmän. Tämä oli uutta 30- ja 40-luvun Suomessa ja se kertoo suunnittelijan modernista ajattelutavasta.

Herää epäilys, että Sunila asuinalueena on ollut mielipiteiden jakaja 80 vuotta sitten modernin olemuksensa ansiosta, sekä ulkoa että sisältä. Ihmislähtöinen toiminallisuus oli tärkeässä osassa; alue tarjosi työpaikan, sen vieressä sijaitsevan asunnon sekä arkea helpottavat peruspalvelut. Käytännönläheisyys jatkuu sisätiloissa, sillä varustetaso asunnoissa on ollut selkeästi aikaansa edellä.

Kokonaisuutena alue on huomiota herättävän yksinkertainen ja rakennukset ovat linjakkaita. Teini-ikäisenä eräs tuttavistani asui näissä taloissa ja muistan ajatelleeni miten blokkimaisen karuilta ne näyttivät. 30 vuotta myöhemmin ajatukseni ovat muuttuneet, kutsuisin näitä skandinaavisen minimalistisiksi. Asiaan vaikuttanee maailmankatsomuksen lisäksi se, että puuston rehevöityminen on tuonut yleisilmeeseen huomattavaa, puistomaista pehmeyttä.

Eritasoiset parvekkeet tuovat mieleen Aallon sunnittelemat Kauttuan Terassitalot. Kuvan rakennus on Päivölä, sen sijaintia rinteessä on hyödynnetty niin, että alempien asuntojen katot ovat ylempien kerrosten terasseja ja pohjakerrosta lukuunottamatta kaikki ovat läpitalon asuntoja. Näin jokainen asukas pystyi nauttimaan yhtäläisesti maisemista, asunnon koosta riippumatta.

Alakerroksen asuntoihin käynti on julkisivun puolelta ja niiden terassit ovat ruhtinaalliset. Keski- ja yläkerrokseen mennään rakennuksen takapuolelta, jossa sijaitsevat asuntojen makuuhuoneet, suojassa tehtaan valoilta ja meteliltä.

Rappukäytävässä on Viipurin kirjastosta tuttu ympyrän muotoinen kattoikkuna. Pysähdyimme ihastelemaan tarkemmin näkymää, jossa luonnonvalo luo terävistä, pyöristetyistä sekä pyöreästä muodosta taideteosmaisen yhdistelmän. Pienet asiat tuovat kauneutta arkeen – voiko tähän aaltomaiseen näkyyn kyllästyä?

 

Fiilistelyä Päivölässä

Iloksemme meillä oli mahdollisuus päästä aitiopaikalle, saada todellinen tuntuma siihen, miltä asuminen Aallon suunnittelemassa kaksiossa on mahtanut tuntua. Kiitos tästä kuuluu ystäväperheelleni, joiden Päivölässä sijaitsevaa asunto toimii heidän, ulkopaikkakuntalaisten kesämökkinä.

Saavuimme perille illalla ja parvekkeelta näkyvä tehtaan valo ja jatkuva humina toivottivat meille hyvää yötä, aamulla nämä samaiset tervehtivät meitä uudestaan. Tämä auttoi ymmärtämään sellutehtaan ja sen työläisten arkea; työ ja perhe-elämä olivat epäilemättä nivoutuneet tiiviisti yhteen.

Ystäväni ovat halunneet säilyttää kaikki alkuperäiset yksityiskohdat, kuten tämän naulakon. He ovat suunnitelleet hankkivansa muitakin Aallon kalusteita, sillä perhe haluaa korostaa asunnon alkuperäistä henkeä.

Eurassa, jossa on myös Aallon Terassitaloja, yhdessä sen huoneistoista on kalusteiden jatkuva myyntinäyttely. Se on sisustettu tyylipuhtaasti vanhoilla Artekin kalusteilla, valaisimilla ja kankailla. Kaikki nämä ovat myynnissa turkulaisen Festart Designin kautta, joka on erikoistunut Aalto-designiin. Yritys kertoo auliisti tuotteiden historiasta ja osa heidän laajasta kokoelmastaan kiertää näyttelyitä maailmanlaajuisesti.

Moni vintage- tai antiikkikauppias myy vanhaa Aalto-designia sen eri muodoissa, sillä kysyntää niille riittää. Toinen Suomessa laajassa mittakaavassa tähän erikoistunut myymälä on Helsingissä sijaitseva Artek 2nd CycleAntiikki & Design -lehden Löytöretkeilijän Paratiisi -blogi kutsui jutussaan tätä leikkisästi ”Aikuisten karkkikaupaksi”.

Kompaktissa asunnossa on jäljellä osa alkuperäisistä kiintokalusteista, mutta esim. keittiökomeron kaapistot ovat saaneet kyytiä jo aikapäiviä sitten. Liukuovella kahteen jaettu makuuhuone ja sen upotetut vaatekaapit ovat mielestäni kekseliäitä yksityiskohtia. Kaapistot on suunniteltu niin, etteivät niihin sijoitetut vaatteet haise tunkkaisilta. Ilmastointiaukot ovat yksityiskohta, joka on unohdettu nykyajan kaapistoissa.

Naulakkoa vastapäätä on wc, johon nykyään on mahdutettu suihku. Kaareva, pyöristetty seinä on pieni, mutta näyttävä yksityiskohta n. 40 neliön asunnossa. Alvarimaiseen tapaan huoneisto kylpee luonnonvalossa tuoden pieneen tilan avaruutta, se on tarkoituksellisesti maksimoitu.

Jotain pientä huomautettavaa huoneistosta löytyy, varsinkin ylimmäisen kerroksen parvekkeiden osalta. Ulkonäölliset seikat ovat voittaneet käytännöllisyyden, sillä parvekekaiteet on sijoitettu todella matalalle. Ne tuntuvat lähes vaarallisilta, pienempiä lapsia en uskaltaisi päästää tänne yksin!

 

Aallon pohjalla

On surullista, että Sunilan arvostus on vielä tänäkin päivänä todella alhainen verraten Aallon huikeaan arvostukseen Suomessa ja maailmalla. Toisaalta se on ymmärrettävää, eihän Sunila ole maailman napa, joku voisi sanoa sen sijaitsevan maailman laidalla.

Kun tehdas luopui asuinalueesta 60-luvulla, alueen status romahti. Palvelut ja kaupat katosivat pikku hiljaa, alueen yleisilme laski ja julkiset kulkuyhteydet heikkenivät niin, että kansalaiset perustivat Pro Sunila -kaupunginosayhdistyksen vuonna 2000. Tavoite oli nostaa ”kuihtuneen” asuinalueen arvostusta ja yhdistys onkin tehnyt hienoa työtä. Tästä huolimatta Aallon suunnittelemia asuntoja saa aivan pilkkahintaan. Niitä ostetaankin usein ensi- ja sijoitusasunnoiksi sekä kuten tässä tapauksessa, vapaa-ajan asunnoiksi. Tämä seikka saa varsinkin ulkomaalaiset Aalto-fanit pudistamaan päitään!

Kotkalainen Korttelikoti Alvariska pitää majaansa vanhassa lämpökeskuksessa. Tila tarjoilee kyläläisille ”olohuoneen”, varsinkin vanhukset käyvät virkistäytymässä siellä. Sen naulakoissa on runsaasti tilaa, vaikka korttelikotitoiminta tuokin kaivattua elämää muuten kovin hiljaiselle alueelle. Sellutehdas on nykyäänkin toiminnassa, mutta sen työntekijät eivät asu enää kommuunimaisesti samassa yhteisössä. Muun muassa yrityskulttuurin muuttuminen ja autojen räjähdysmäinen lisääntyminen ovat osana tätä muutosta.

Sunilassa on vahva identiteetti ja sen asukkaat pitävät yhtä. Monet sen asukkaista ovat lähteneet maailmalle, moni heistä on myös palannut sinne, eritoten viettämään eläkepäiviään.

– Kyllähän meidän perhe maailmaa ja Suomea kiersi, mutta tänne muutto tuntui loppujen lopuksi oikealta ratkaisulta. Ikävää on, että julkiset liikenneyhteydet on huonot ja kaikki palvelut pitää hakea kaupungista. Kyllä Sunilassa kuitenkin on hyvä olla, näin kertoo Alvariskaan syömään ja seurustelemaan tullut rouvahenkilö.

Kierrellessämme aluetta ihmettelimme, ettei siellä ole arvoa nostavaa museota, eikä varsinaista kahvilaa lahjatavarakauppoineen. Emme löytäneet informaatiota opastetuista esittelykierroksista, emmekä opastaulua kertomassa lyhyesti alueen merkittävästä historiasta.

Savoy-vaasin muoto kaupungin pystyttämässä kivipatsaassa oli ainoa näkyvä ”huomionosoitus” Aallon työlle.  Tämän kaltainen vaatimattomuus tuntuu hukatulta mahdollisuudelta.

Suomen laajuisesti rakentuva Aalto-kaupunkien yhteistyöverkko on luomassa museoreittiä, joten vihdoinkin tähän asiaan on tulossa muutos. Tähän verkostoon kuuluu myös Kotka, joten uskon ”Aallon harjan” kääntyvän ansaittuun nousuun, myös Sunilassa.

Ehkäpä myös minulla on mahdollisuus pian osallistua Sunila Toursin non-stop tai virtuaalikierrokselle sekä kuunnella aluehistorian luentoa siitä, mistä olisin voinut olla tietoinen jo 30 vuotta sitten.

Johtopäätös? Koskaan ei ole liian myöhäistä katsoa kotiseutua uusin silmin, oppia uutta ja ihastua siihen uudelleen.

 

LUE LISÄÄ: Jos jäit kaipaamaan lisätietoa, kuvia tehtaasta tai alueesta yleisesti, tutustu Tanjan ”Matkalla Kaakossa”-blogin juttuun Sunilasta.